Mies tekemässä mittausta Savilahden rannalla talvella.sahalaita

Pika-analyysi kirittää teollisuutta kestävään vesien käyttöön

Taukotilan pöydällä on neljä kahvinkeitintä. Yksi niistä on 3AWaterin ja Afekta Techologiesin yhteinen. Loput kuuluvat käytävän varrella toimiville yrityksille, joista valtaosa on Itä-Suomen yliopistosta poikineita spinoffeja, tutkimukseen pohjaavia liikeideoita, jotka ovat lähteneet kaupallistamaan löydöksiään.

“Nyt juodaankin kolumbialaista kahvia”, huikkaa keitintä käyttävä 3AWaterin toimitusjohtaja, Tuomo Nissinen. “Täällä työskentelee eräs kolumbialainen, ja hän toi sitä.”

Vahvasta kahvista pitävä Nissinen heittää keittimeen vielä yhden lusikallisen, ehkä siksi, että lapsi on tänään herättänyt aikaisin. Istumme pöydän ääreen juttelemaan liikeideasta, joka voi mullistaa sen, miten teollisuus analysoi ja käsittelee jätevesiään.

“Missä gramma olisi paljon”

Kun kipsisakka-altaan padot sortuivat Talvivaarassa vuonna 2012, kaivosteollisuuteen liittyvät ympäristöongelmat nousivat ison yleisön tietoisuuteen. Onnettomuuden jälkimainingeissa tutkimusrahoitusta ohjattiin kaivosteollisuuden riskien ja haittojen pienentämiseen. Tästä sai alkunsa myös 3AWaterin tarina.

“Lähdimme tutkimaan kaivosteollisuuden jätevesien puhdistusta nanomateriaalilla, joka kerää liuenneita metalleja vedestä. Nopeasti kävi ilmi, ettei materiaalia saada tuotettua vaadittavia tonniluokan määriä kustannustehokkaasti,” Nissinen kertoo.

Tutkijoiden ajatus kääntyikin päinvastaiseen suuntaan.

“Aloimme miettiä, missä gramma olisi paljon.”

Syntyi analyysityökalu, jossa vesinäyte lasketaan kolikon kokoisen nanomateriaalin läpi. Vedessä olevat metallit kertyvät materiaaliin, ja niiden määrä voidaan mitata paikan päällä, olipa se joen poskessa Ranskan alppiylängöllä tai tehtaan suljetussa vesikierrossa Suomessa.

“Teollisuuden datahallinnassa on vielä paljon kehitettävää. Reaaliaikaista tietoa ei välttämättä ole käytettävissä tai jos onkin, yrityksiltä puuttuu prosessi toimia sen perusteella. Menetelmämme lisää yritysten reagointikykyä ja helpottaa vesien hallintaa: mitä voidaan laskea ulos tehdasalueelta ja mitä ja miten se puhdistetaan.”

Idean ympärille syntyi myös yhtiö, jonka toimitusjohtajana ja perustajaosakkaana Nissinen on toiminut vuodesta 2019. Jo samana vuonna Nissinen ja yhtiön liikeidea voittivat startupeille suunnatun Tahko Ski Lift Pitch -kilpailun. Edessä oli vielä runsaasti tuotekehitystä ja testausta, ennen kuin valmis tuote pääsi markkinoille vuonna 2022.

Puhtaan veden puolesta

Yhtiön kehittämä analyysimenetelmä on poikkeuksellinen, sillä laitteen käyttö onnistuu omatoimisesti ilman laboratorio-olosuhteita. Samalla pois jää tulosten odottelu ja siitä johtuvat haasteet.

Helppokäyttöisyys on yksi periaatteista, joiden varaan teknologiaa on rakennettu, jotta se tulee aidosti käyttöön. Yhtiön tavoitteena on olla osa teollisuuden muutosta kohti kestäviä toimintamalleja ja laajempaa ympäristövastuuta.

“Teollisuuden prosessit vaativat vettä, ja veden laadulla on suuri merkitys sille, että prosessit toimivat hyvin. Vettä ei kuitenkaan haluta käyttää tarpeettomasti, koska se joudutaan varastoimaan tai puhdistamaan”, Nissinen kuvaa. Samasta syystä jätevesien käsittely on merkittävässä roolissa, kun halutaan pienentää toimialan ympäristövaikutuksia ja huolehtia vesien puhtaudesta.

“Puhdas vesi on vähenevä ja kriittinen elementti, joka on meille kaikille tärkeä. Uskon, että järkevällä datan käytöllä pystytään pienentämään teollisuuden jalanjälkeä merkittävästi.”.

Myös sijoittavat uskovat reaaliaikaisen mittauksen hyötyihin. Yhtiö uutisoi hiljattain onnistuneesta siltarahoituksesta ja valmistelee parhaillaan syksyn laajempaa rahoituskierrosta, jonka siivittämä yhtiö tavoittelee isoja asiakkaita ja merkittäviä muutoksia näiden toimintaan.

Geopoliittinen tilanne suosii lähituotantoa

Nissiselle työn merkityksellisyys syntyy siitä, että saa konkreettisesti olla edistämässä muutosta ja tuoda markkinoille jotain uutta, muuntaa akateemista tutkimusta työkaluiksi ja toimenpiteiksi. Tilausta voisi kuvitella olevan.

Nykyinen geopoliittinen tilanne edistää tuotannon käynnistämistä tai säilyttämistä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Jotta tuotanto näillä alueilla olisi kilpailukykyistä, tarvitaan tehokkaita menetelmiä. Teknologian hyödyntäjinä voivat olla esimerkiksi sulattamot ja kaivokset sekä teräs- ja akkuteollisuus.

Samalla kasvanut ympäristötietoisuus yhdessä alueellisen lainsäädännön kanssa edellyttää yrityksiltä riskien hallintaa ja ympäristönäkökulmien huomioimista. Mitä tiukemmat määräykset, sitä tarkempi yrityksen tulee olla omassa toiminnassaan.

“Siihen, että pystytään olemaan aina vain parempia kuitenkaan ilman, että kustannukset kasvavat älyttömiksi, tarvitaan dataa, sillä datan avulla prosesseja pystytään hallitsemaan tehokkaammin.”

Innovaatio kasvaa ekosysteemissä

Parhaillaan Nissisen päivät täyttyvät sijoittaja- ja asiakaspalavereista sekä yritystoiminnan juoksevista asioista. Pienessä firmassa toimitusjohtajan pöydällä olevien asioiden kirjo on laaja.

Myös tuotekehitys asiakkaiden kanssa jatkuu. Hiljattain analyysin piiriin on tullut uusi haitallinen aine, arseeni. Kun maaperää muokataan, siinä oleva arseeni voi siirtyä vesiin ja lähteä liikkeelle, mistä aiheutuu haittaa ja ympäristöriskejä. Muitakin ominaisuuksia on suunnitteilla.

Viime vuosina perhe on asettanut työnteolle järkevät rajat, ja vertaistukea löytyy läheltä, alueelle syntyneen kasvuyrittäjäverkoston parista. Paitsi käytävällinen spinoffeja, on lähettyvillä laaja joukko muita kasvuhakuisia ja huipputeknologian parissa työskenteleviä yrityksiä, joiden kotipesä on Kuopion Savilahdessa.

Vahva kahvi on jo vajunut kupissa, ja on aika tutustua yhtiön tiloihin. Käytävän päästä löytyy pieni laboratorio, jota täyttävät vesiastiat ja mittalaitteet. Täältä ponnistaa visio tuottaa teollisuudelle dataa, jonka avulla se vähentää ympäristöpäästöjään kohti kestävää luonnonvarojen käyttöä.

Yritys: 3AWater Oy

Tekee: Vedenhallinnan seurantalaitteet

Perustettu: 2019

Kotipaikka: Kuopio

Henkilöstö: 3

Liikevaihto: 76 000 € (2022)

Liiketulos: -168 000 € (2022)

Omistus: Tuomo Nissinen, Joakim Riikonen, Vesa-Pekka Lehto sekä pienosakkaat ja pääomasijoittajat.

Arkisto

28.05.2024
Maajoukkueurheilija Olli Ahosen elämään löytyi tasapaino Kuopiossa – urheiluakatemia tärkeä tuki kaksoisuralla
27.05.2024
Moni huippu-urheilija menestyy myös opinnoissaan – Kuopiossa taustalla on vahva verkosto
24.05.2024
Opettajien välittömyys auttaa menestymään vaativissa opinnoissa – Kuopion diplomi-insinööriopiskelijat kiittävät laitoksen tunnelmaa
23.05.2024
Kansainväliset rekrytoinnit vauhdittavat suomalaisen syöpälääkevalmistajan kasvua
22.05.2024
Tältä näyttää työnteko 2020-luvulla: kävelytyöpiste ja kohtaamiset houkuttelevat toimistolle
14.05.2024
Robottibussi Välkyn avajaiset – nyt on lupa hypätä kyytiin!
07.05.2024
Kannustamme pyöräilyyn – Pyöräilyviikon teemana liikennerauha
29.04.2024
Teekkarit viettävät ensimmäistä vappuaan Kuopiossa – uusi kilta liittyy liukumäkikastajien joukkoon
24.04.2024
Vilkku-fillareiden kuudes kausi käynnistyy 29. huhtikuuta
12.04.2024
Pika-analyysi kirittää teollisuutta kestävään vesien käyttöön
11.04.2024
Savilahti on todellinen älykaupunginosa
08.04.2024
Savilahden robottibussi Välkky saapuu Kuopioon
08.04.2024
Miten opiskelijat kehittäisivät Kuopiota?
01.03.2024
Luolan käyttöönotto elokuussa lähenee – vakiovuorohaku käynnissä nyt
27.02.2024
Neulaniementie suljetaan liikenteeltä viikolla 10
22.02.2024
Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
21.02.2024
Tahko Ski Lift Pitch -tapahtuman voitosta kilpailee useita kansainvälisiä startup-yhtiöitä
14.02.2024
Ystävänpäivän toritapahtuma
09.02.2024
Näe minut -valoteos toteutetaan Savilahden kampusten alikulkuun
08.02.2024
Tahko Ski Lift Pitch -tapahtumaohjelma vie kasvun ja innovaatioiden huipulle
05.02.2024
Neulaniementien kadun- ja vesihuollon rakentaminen alkaa
01.02.2024
Kuopio250 -juhlavuosi kutsuu kaikki mukaan suunnitteluun – ohjelmistohaku on alkanut 
24.01.2024
Kuopio suunnittelee ja rakentaa 2024 -julkaisu on ilmestynyt
22.01.2024
Miten olisimme houkuttelevampi opiskelijakaupunki? Vastaa kyselyyn!
12.01.2024
Savilahden robottibussikokeilu käynnistyy – uskallatko hypätä kyytiin?
03.01.2024
Novapolis luo yhteisöllistä työpäiväkokemusta Savilahdessa
04.12.2023
Uuteen kiertoliittymään etsitään taidetta avoimen teoshaun kautta
01.12.2023
Kerro mielipiteesi luonnon monimuotoisuusohjelman luonnoksesta
27.11.2023
Valoa Savilahteen – erikoisvalaistukset ovat valmistuneet
24.11.2023
Lovezone stand up – nauruntäyteinen joululahja opiskelijoille
23.11.2023
Luolalle Viksu Kuopio -tunnus ympäristövastuullisesta toiminnasta
16.11.2023
Koodikoulu kood/Sisu yhdistää voimansa Virossa toimivan koodikoulun kanssa
10.11.2023
Valitse kestävä elämä – osallistu Kuopion resurssiviisausohjelman päivitystyöhön
02.11.2023
Luolan ajankohtaiset kuulumiset
09.10.2023
Kuopion kaupunki mukana valtakunnallisella Energiansäästöviikolla
29.09.2023
Yliopistonrannan katusuunnitelma on nähtävillä
29.09.2023
Neulaniementien ja Microkadun katusuunnitelma on nähtävillä
14.09.2023
Savilahden alueen viher- ja viimeistelytyöt ovat alkaneet
11.09.2023
Valoilmiö-tapahtumassa 14.9. nautitaan taiteesta ja erikoisvalaistuksesta
01.09.2023
Even Flow -muraali valmistui Savilahteen
22.08.2023
Koodikouluhanke etenee Pohjois-Savossa – Koodikoulun johtajaksi nimitetty Laura Nykänen
17.08.2023
Luola palvelee alueen oppilaitoksia monipuolisesti
12.07.2023
Voltti-urakka on valmistunut
04.07.2023
Luolaan haetaan kahvila-, ravintola- ja asiakaspalveluyrittäjää
29.06.2023
Keskustan ja Savilahden välisen yhteyden viimeinen saneerattava osuus on katusuunnitelmavaiheessa
22.06.2023
Valoilmiö Savilahdessa jälleen 14.9.
21.06.2023
Yritysvetoinen koodikoulu rantautumassa Pohjois-Savoon – koodikouluhankkeelle merkittävä avustus
21.06.2023
Luolan sisätilat muotoutumassa lopulliseen muotoonsa – massiiviset alapohja- ja betonirunkotyöt valmistuneet
21.06.2023
KPY Novapoliksen yhteisöllinen työympäristö laajenee
19.06.2023
Eloa tunneliin -valoteoksen suunnittelukilpailu on ratkennut
16.06.2023
Sarastuskaaren pysäköintilaitoksen taideteos on valmistunut
06.06.2023
Vilkku-busseissa voi nyt maksaa myös lähimaksulla
06.06.2023
Kesällä skeittaamaan Microkadun parkkihalliin
01.06.2023
Savilahden esteettömyysratkaisuihin tutustuttiin paikan päällä
22.05.2023
Mikä Eloa tunneliin -valoteoksista on suosikkisi – äänestä nyt
17.05.2023
Savilahdentien alikulkukäytävä Volttikadun läheisyydessä suljetaan viimeistelytöiden ajaksi
08.05.2023
Kesän luontoretkillä voi kokea kuopiolaisen luonnon lumoa
05.05.2023
Hehkun sydän -urakka valmistui
05.05.2023
Katu- ja vesihuoltolinjojen rakentaminen alkaa Vanhan Varikon alueella
04.05.2023
Kuntien kulutuksen hiilijalanjäljestä aikaisempaa tarkempaa tietoa
03.05.2023
Valtakunnallinen Pyöräilyviikko alkaa 5. toukokuuta – tule mukaan Laulavaan pyöräkulkueeseen ja kuvasuunnistukseen
27.04.2023
Voltti-urakan työt jatkuvat Volttikadulla ja Savilahdentiellä
21.04.2023
Vilkku-fillarikausi polkaistaan käyntiin 24. huhtikuuta
11.04.2023
Vanhan Varikon asuntorakentaminen alkaa
03.04.2023
Savilahden tapahtumatukihaku on avautunut
30.03.2023
Passion for life and drive for collaboration
28.03.2023
Kuopion ympäristökertomus 2022 julkaistu – tietoa ympäristön tilasta ja suojelusta
16.03.2023
Vaikuta Kuopion luonnon tulevaisuuteen – LUMO-ohjelman päivitystyö käynnissä
15.03.2023
Eloa tunneliin – valoteoksen suunnittelukilpailu
02.03.2023
Kuopion älykäs liikenneinfra -hankkeessa toteutettiin useita liikenteen älyratkaisuja
13.02.2023
Sarastuskaaren pysäköintilaitoksen julkisivuun valmistuu uusi taideteos
09.02.2023
Tahko Ski Lift Pitchin ohjelma on julkaistu
02.02.2023
Yritysvetoinen koodikoulu etenee Itä-Suomessa – Koodi / Sisu ry on perustettu
30.01.2023
Kysely liikkumisen muutoksista Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikenteessä sekä lippujen hinnoittelusta on avattu
21.01.2023
Kuopio suunnittelee ja rakentaa 2023 -julkaisu on ilmestynyt
18.01.2023
Kasvupääomaa tarjolla kansainvälistä kasvua tavoitteleville yrityksille
03.01.2023
Jalankulku- ja pyöräilyväylän saneeraus alkaa välillä Harjulan sairaala-Savisaarentie
02.01.2023
Savilahden uusi pysäköintilaitos P-Sarastuskaari avautuu
21.12.2022
Savilahdentien joukkoliikennepysäkki Paloasema P ja uusi alikulku käyttöön
19.12.2022
Savilahdentie on valmistunut, liikennejärjestelyt ovat uudistuneet
19.12.2022
Kuopio on vuoden pyöräilykunta 2022
07.12.2022
Jalankulku- ja pyöräilyväylä avataan liikenteelle välillä Harjulantie – Niuvantie
21.11.2022
Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden automaattinen laskentajärjestelmä rakenteilla Kuopioon
21.11.2022
Viäntö-maisemapylväs ja Savilahden suojeltu mänty valaistaan
17.11.2022
Tutustu Savilahden taide- ja valaistuskohteisiin kävelykierroksella
14.11.2022
Puijon sairaalan asemakaavan muutos saanut lainvoiman
10.11.2022
Vanhan Varikon katujen rakentaminen alkaa
09.11.2022
Tervetuloa tutustumaan Savilahteen – ihmisten ja ideoiden kotiin!
07.11.2022
Liikennevalo-ohjaus otetaan käyttöön Sarastuskaaren ja Neulamäentien risteyksessä
07.10.2022
Neulamäen pelastusaseman ympäristön kaavatyö etenee
30.09.2022
Vilkku-fillareiden data vapaasti käytettäväksi
30.09.2022
Savilahdentien joukkoliikennepysäkki Paloasema I avataan
29.09.2022
Valtatie 5 Savilahti -ramppi avataan liikenteelle
23.09.2022
Savilahdentien ja Volttikadun risteyksessä olevan sillan molempien kansien käyttöönotto
01.09.2022
Kauden satoa -ympäristötaideteos kohoaa Iloharjun kiertoliittymään
25.08.2022
Luolan sisäosien rakentaminen alkaa
23.08.2022
Puijonlaaksontien ja Niiralankadun risteykseen työnaikainen kiertoliittymä
22.08.2022
Asfaltointi- ja voimajohtotyöt haittaavat liikennettä Savilahdessa
18.08.2022
Käytössä olevat jalankulku- ja pyöräilyreitit
17.08.2022
KPY Novapolis houkutteli pääkaupunkiseudulla ja Turussa työskentelevät testaamaan, millaista on etätyö Kuopiossa
11.08.2022
Puijonlaaksontien ja Niiralankadun risteyksen liikennejärjestelyt muuttuvat Savilahdessa
04.08.2022
Vanhan Varikon pohjoisosan kaavatyö on saanut lainvoiman
12.07.2022
Uuden sillan osittainen käyttöönotto ja muutoksia jalankulun ja pyöräilyn järjestelyihin
04.07.2022
Savilahdentien jalankulku- ja pyöräilyväylä välillä Prisma–Tietoteknia suljetaan tilapäisesti
30.06.2022
Osallistu Savilahden asuinalueiden tulevaisuus -kyselyyn!
23.06.2022
Liikennejärjestelyihin muutoksia – VT 5 moottoritien ramppi Iloharjunkadulle
20.06.2022
Huomaa ammattilainen – osallistu kuvakilpailuun!
06.06.2022
Savilahdessa tehdään kesän aikana haastavia voimajohtojärjestelyjä
02.06.2022
Ilmaiseksi etätöihin työviikon ajaksi uuteen CoWork-tilaan Kuopiossa – luvassa työtilan lisäksi majoitus ja lounaat
01.06.2022
Tilapäisten kaistajärjestelyjen uusia ajoratamerkintöjä kokeillaan Savilahdessa
01.06.2022
Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus sai pohjantervajaisissa nimen – Luola avataan yleisölle keväällä 2024
30.05.2022
Liikennejärjestelyt muuttuvat Volttikadulla
18.05.2022
FinVector rakentaa uuden viruspohjaisten geeniterapialääkkeiden tuotantoyksikön Savilahteen
18.05.2022
Kuopion seudun MAL-sopimuksella konkretisoidaan valtion ja kuntien yhteistyötä
16.05.2022
Kävelyä ja pyöräilyä halutaan edistää – vastaa asukaskyselyyn
12.05.2022
Tilapäisten kaistajärjestelyjen uusia ajoratamerkintöjä kokeillaan Savilahdessa
05.05.2022
Pelastusaseman ympäristön kaavatyö on käynnistynyt
02.05.2022
Tietoliikenneputkia ja mikroverkkoa asennetaan Savilahdessa
21.04.2022
Vilkku-fillarikausi polkaistaan käyntiin 25.4.
21.04.2022
Savilahden alueellinen väestönsuoja, liikunta- ja tapahtumakeskus etenee päätöksentekoon
09.04.2022
Hehkun Sydän -urakan työt jatkuvat Savilahdessa – valmista syyskuussa
08.04.2022
Kuopio on Suomen toiseksi vetovoimaisin kaupunki
05.04.2022
Passion for life and drive for collaboration
31.03.2022
Uudenlainen älykaupunkialusta tulevaisuuden tarpeisiin
31.03.2022
Hehkun Sydän -urakan töitä jatketaan Savilahdessa Studentian läheisyydessä
22.03.2022
Kuopion kaupunki investoi jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen lähes 10 miljoonaa euroa
09.03.2022
Hybridityölle upeat puitteet Savilahteen – KPY Novapoliksen CoWork avautui