Uutisarkisto
Savilahden vetovoimatekijät asuinalueena
Opiskelen Helsingin yliopistossa kaupunkisuunnittelun ja -tutkimuksen maisteriohjelmassa ja pääsin seuraamaan Savilahti-projektia kesäharjoittelussa Kuopion kaupungilla. Pyrin julkiselle puolelle harjoitteluun sillä ajatuksella, että se olisi todennäköisin väylä päästä vaikuttamaan yhdenvertaisempien ja oikeudenmukaisempien […]
Savilahti – valon vahvistama
Kuvittele mielessäsi syyspäivän kuulaan kirkas valo, tunne ihollasi aurinkoisen kesäpäivän pehmeä paiste ja koe henkeäsalpaavan upea auringonlasku. Kaunis sijainti, viereisen Kallaveden elävä pinta, ympäröivät metsät ja korkeuserot, jotka kaikki heijastavat […]
Savilahti – huippuosaamisen hubi
Savilahti on ainutlaatuinen paikka niin sijainniltaan kuin toiminnoiltaan jo nyt – ja varsinkin tulevaisuudessa. Savilahti tunnetaan kansainvälisestikin huippuosaamisen keskittymänä, jossa ahertaa tällä hetkellä noin 25 000 toimijaa. 2020-luvulla alueella elää […]
Savilahti – vastustamaton pöhinäpesä
Kuopion keskustan kylkeen nousevasta Savilahden alueesta kasvaa merkittävä asumisen, opiskelun ja yrityselämän keskittymä. Kyse on sekä uuden kaupunginosan luomisesta ja kehittämisestä, mutta myös huippuosaamisen hotspotista koko Suomen tasolla. Savilahti ei […]