Kuopion kaupunki ja Itä-Suomen yliopisto iloitsevat Kuopion kasvuvauhdista ja näkevät tulevaisuuden valoisana

Linnut pyrähtävät korkeuksiin veistoksellisessa Lentoon-taideteoksessa talvisella järven jäällä auringon paistaessa.

Kuopion kaupungin ja Itä-Suomen yliopiston johtajat tapasivat 25.11.2024 ja kävivät läpi yhteisiä ajankohtaisia asioita. Yliopistot ja kaupunkien vetovoima ovat usein yhteydessä toisiinsa. Yhteistyö on vahvaa Kuopion kaupungin ja Itä-Suomen yliopiston välillä.

Kuopio kasvaa ennätyksellisesti

Kuopio on viimeisimpien tutkimusten valossa hyvin vahvassa kasvussa. Tilastokeskuksen tuoreimmissa väestöennusteissa Kuopio tulee tekemään tänä vuonna ennätyksellisen kasvuvuoden. Kuopion väestöennuste vuoteen 2045 piirtyy lähes 145 000 asukkaan keskittymänä.

Tänään Kuopio on yli 125 000 asukkaan terveyden ja hyvinvoinnin sekä kokonaisturvallisuuden osaamiskeskittymä. Kuopion Savilahdessa sijaitsee ainutlaatuinen, kolmen koulutusasteen ja lähes 20 000 tutkinto- ja jatko-opiskelija kampus. Tämä tuore osaajapääoma on koko Itä-Suomen alueen työmarkkinoille ja tulevaisuudelle merkittävä joukko.

Opiskelijoiden työllistymiseen pitää kiinnittää jatkossa erityistä huomiota

Konkreettinen osaajatarve Kuopiossa on kasvatusalalla. Kuopion kaupunki tarvitsee merkittävän määrän varhaiskasvatuksen osaajia. Syksyllä 2025 Kuopion varhaiskasvatuksessa tulee olemaan 30–40 varhaiskasvatuksen opettajan paikkaa auki, ja vuonna 2030 osaajatarve kasvaa entisestään. Myös yhteistyö peruskoulun ja aineenopettajien koulutuksen kanssa on olennaista pätevän henkilöstön saamiseksi. Erityisesti perusopetuksen erityisopetus, matemaattisten aineiden opetus sekä pedagoginen johtajuus ovat Kuopiolle tärkeitä painopisteitä.

Tekniikan alan puolella DI-koulutukseen halutaan lisää aloituspaikkoja. Itä-Suomen yliopisto on tunnistanut tarpeen ja tavoitteena on kasvattaa tekniikan opiskelijoiden aloitusmäärää huomattavasti nykyisestä.

Toinen kaupungin ja yliopiston yhteinen tavoite on kaupunkisuunnitteluosaamisen vahvistaminen eli kaavoittajakoulutuksen aloittaminen Itä-Suomen yliopistossa. Kuopion kaupunki nosti tapaamisessa esille myös eläinlääketieteen koulutuksen vahvistamisen tarpeen alueella.

Opiskelijoiden työllistyminen Itä-Suomeen on tärkeää

Kokouksessa tunnistettiin vahva yhteinen tahtotila saada opiskelijat pysymään Itä-Suomen alueella ja sujuvoittaa opiskelijoiden harjoittelu- ja työpaikkoihin johtavia polkuja. Yhteydet elinkeinoelämään ja julkiselle sektorille ovat tässä merkittävässä roolissa. Kysymys onkin, miten työllistymistä voitaisiin parantaa nykyisestään? Kaupunki ja yliopisto kutsuvat koko yrityskentän ja muut organisaatiot yhteiseen pohdintaan.

Yhteinen painopiste tulevaisuudessa on myös kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksen rakentaminen, jota edistetään ensi vuoden aikana. Terveys-, hyvinvointi- ja lääkealan osaaminen muodostaa vastaisuudessakin alueen TKI-toiminnan kivijalan.