Kuopiossa opiskelijan arjesta halutaan entistäkin sujuvampaa

Viisi iloista, haalaripukuista opiskelijaa hassuttelee Savilahden rannalla.

Kuopion kaupungin opiskelija-asioiden neuvottelukunnan toiminta käynnistetään uudelleen tauon jälkeen. Ryhmän tavoitteena on edistää opiskelijan sujuvaa arkea Kuopiossa. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä opiskelijoiden ja muiden opiskelijoiden parissa toimivien sidosryhmien kanssa.  

Kuopio on 25 000 opiskelijan kotikaupunki ja yksi Suomen houkuttelevimmista opiskelijakaupungeista. Nyt kaupungin vetovoimaa halutaan vahvistaa entisestään tiivistämällä yhteistyötä opiskelijoiden sujuvan arjen kehittämisessä. 

Ryhmän käynnistämisen taustalla selvitys ja muutokset opiskelussa 

Keväällä 2024 valmistunut Opiskelijakaupunki Kuopio -selvitys kokosi yhteen opiskelijoiden näkemyksiä Kuopion hyvistä puolista sekä kehityskohteista. Selvityksen mukaan lähes puolet opiskelijoista ovat valmiina suosittelemaan Kuopiota opiskelijakaupunkina. Kehityskohteita löytyi muun muassa mieluisan yhteisön löytämisestä, työllistymisestä sekä kansainvälisten opiskelijoiden integroitumisesta. 

Selvityksen tulosten lisäksi neuvottelukunnan toiminnan käynnistymisen taustalla on muutokset opiskelussa itsessään sekä hakijoissa. Jo lähitulevaisuudessa ikäluokat pienenevät, mikä lisää kilpailua korkeakoulukaupunkien välillä. Toisaalta kansainvälisten opiskelijoiden määrä on kasvussa, mutta heidän houkutteluunsa ja erityisesti pitovoimaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. 

Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii Kuopion apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

“Haluamme panostaa siihen, että mahdollisimman moni opiskelija kokee Kuopion hyvänä koti- ja opiskelukaupunkina. On tärkeää saada Kuopiossa opiskelevat onnistumaan opinnoissaan ja mahdollisesti jäämään alueelle valmistumisen jälkeen. “, Vähäkangas kertoo.  

Neuvottelukunnassa jaetaan tietoa opiskelijoista ja toimitaan yhdessä 

Neuvottelukunta on säännöllisesti kokoontuva ryhmä, jossa keskustellaan opiskelijoihin liittyvistä aiheista ja kehitetään Kuopiota opiskelijakaupunkina. 

Tässä vaiheessa toiminnalla on viisi painopistettä: opiskelijoiden liikunta ja yhteisöllisyys, asuminen, opetuksen laatu, liikennöinti ja kansainvälinen vuorovaikutus. Syksyn aikana nämä alaryhmät järjestäytyvät ja määrittävät toiminnalleen tavoitteet, toimintatavat ja toimenpiteet. 

Ryhmään on kutsuttu tahoja, jotka toimivat lähellä opiskelijan palveluita ja arkea. Kuopion kaupungin yksiköiden lisäksi mukana ovat muun muassa opiskelijajärjestöt ISYY, Savotta ja Salkku ry, oppilaitokset ja korkeakoulut sekä Kuopas.

Neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Vähäkangas kertoo, että opiskelijoiden toimiva arki, viihtyvyys ja työllistyminen on Kuopiolle ensisijaisen tärkeää: 

“On tärkeää, että kaikki oppilaitokset panostavat opiskelijoiden saamiseen ja opiskelujen sujumiseen mutkattomasti. Oppilaitokset ja alueen yritykset voivat tarjota jo opiskeluaikana harjoittelupaikkoja, jotka osaltaan voivat turvata osaavan työvoiman saannin alueen yrityksille ja toimijoille. Kuopio haluaa olla tulevaisuudessa yhä vetovoimainen opiskelijakaupunki. Menestyminen tässä on vahva kilpailuvaltti.”, Vähäkangas kertoo. 

Opiskelijat vahvasti mukana toiminnassa 

Neuvottelukunnan toimintaa on valmisteltu niin, että opiskelijat ovat mukana kaikessa sen toiminnassa. Käytännössä tämä näkyy siinä, että opiskelijoita on jäseninä sekä itse neuvottelukunnassa, että sen yhteydessä toimivissa työryhmissä. 

“Odotamme neuvottelukunnan toimivan väylänä edistää opiskelijoita koskevia asioita sujuvasti ilman turhia byrokraattisia esteitä ja antavan opiskelijoille paremman mahdollisuuden olla mukana päätöksenteossa jo suunnitteluvaiheessa. Olemme jo nyt huomanneet, miten hyvin olemme saaneet neuvottelukunnan kautta viestiä eteenpäin Kuopion kaupungin suuntaan, ja odotamme innolle tulevaisuuden yhteistyön kehittymistä!”, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Mirka Nieminen kertoo.  

Myös ammattikorkeakouluopiskelijoita edustavan opiskelijakunta Savotan puheenjohtaja Jonne Heikkinen pitää toimintaa tervetulleena:  

“Odotan opiskelija-asioiden neuvottelukunnalta yhteistä, usean tahon luomaa linjaa siitä, mitä opiskelijamme tarvitsevat. Mielestäni on erittäin tärkeää, että toiminta käynnistettiin taas. Historiassa kuitenkin neuvottelukunnassa on päätetty suuria asioita, jotka ovat nykyään varsinkin Kuopion lähialueen opiskelijoille itsestäänselvyyksiä.” 

Toiminnassa pyritään hyödyntämään myös muita keinoja kuulla ja osallistaa opiskelijoita. Puhetta on ollut esimerkiksi erilaisten kyselyjen teettämisestä, opiskelijapaneeleista tai muista ketteristä tavoista kysyä opiskelijoiden näkemyksiä heitä koskeviin asioihin. 

Opiskelija-asioiden neuvottelukunnan toimintaa ja tavoitteita täsmennetään yhteisten työpajojen avulla syksyllä 2024. Neuvottelukunnan toiminnan käynnistämisen tukena toimii Männikkömetsä Oy.

Lisätietoja:

Kuopion Kaupunki / apulaiskaupunginjohtaja ja opiskelija-asioiden neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Vähäkangas, 044 718 2792, pekka.vahakangas(at)kuopio.fi

Männikkömetsä Oy / projektipäällikkö Aapeli Tourunen, 044 970 5500, aapeli.tourunen@mannikkometsa.fi

Opiskelijan Kuopio -verkkosivu