Miten Savilahti toimii osaamisen kehittämisen ja yritystoiminnan ympäristönä?
Kuopion Savilahden alueelle on muodostunut yhdistelmä osaamista, yritystoimintaa ja suomalaista luonnonläheisyyttä. Alueelle on jo asettunut satoja yrityksiä, tuhansia opiskelijoita sekä asiantuntijoita. Alueen yrityksillä on mahdollisuus hyötyä laajasta osaamisverkostosta, koska Savilahti tarjoaa ainutlaatuisen osaamispolun yhdistäen kolme eri koulutusastetta samalla kampuksella. Esimerkiksi kasvavat yritykset hyödyntävät korkeakoulujen sekä verkostojen akateemista sekä soveltavaa tutkimusosaamista, kuten ravitsemisalan yritys Ketoinen on tehnyt. Ketoinen hyväksyttiin ensimmäisenä alansa yrityksenä osaksi Kuopio Healthia, joka on arvostettu terveys-, hyvinvointi-, ja ravitsemisalan osaamista, tutkimusta ja elinkeinoelämää edistävä yhteistyöverkosto.
Tutkijoilla ja opiskelijoilla on myös mahdollisuus soveltaa oppimaansa erilaisissa käytännöllisissä ohjelmissa, kuten esimerkiksi vuosittaisessa innovaatiotapahtuma Neurochallengessa, johon osallistui useiden eri alojen tutkijoita, yrittäjiä, opiskelijoita ja muita osaajia. Teemana tapahtumassa oli aivoterveyden edistäminen ikääntyvässä väestössä, ja uusien ratkaisujen ideointiin oli varattu aikaa viikonlopun verran.
Osaamispolkuja oman osaamisen ja yritystoiminnan kehittämisen suhteen on useita, koska nykyään tarjolla on massiivinen määrä myös verkkomateriaalia. Onkin tärkeää ymmärtää konkreettisesti millä tavalla ympäristöt, kuten Savilahti rakentavat tulevaisuuden polkuja oppimiseen ja työskentelemiseen. Seuraavaksi on kerrottukin Juhamatti Huuskon tarinaa ja hänen linkitystään Savilahteen.
Tietojenkäsittelyopinnoista IT-alan töihin
Hain asepalveluksen jälkeen opiskelemaan Savoniaan tietojenkäsittelyä, koska minua kiinnosti IT-alalla työskentely ja minulla oli pitkä harrastuneisuus tietokoneiden parissa. Ohjelmointiin ja tietotekniikkaan painottuneet tradenomiopinnot tarjosivat hyvät valmiudet IT-alalla työskentelyyn. Opintojen jälkeen aloitin varsinaisen työurani IT-alan myyntitehtävissä. Pian työurani alussa huomasin kuitenkin haluavani edelleen kehittää osaamistani liiketaloudesta, jonka myötä aloitin opiskelemaan töiden ohessa kauppatieteitä Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2008. Ystäväni Lauri Kurosen kanssa tehdyssä gradussa tarkastelimme asiakasymmärryksen rakentumista innovaatiota kehittävässä terveysteknologiayrityksessä ja tämä herätti kiinnostukseni terveydenhuoltoon.
Lisäoppia terveydenhuollosta
Halusin oppia lisää terveydenhuollosta, joten päätin hakeutua opiskelemaan sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallintaa Itä-Suomen yliopistoon. Pari vuotta kestäneet maisteriopinnot laajensivat osaamistani terveydenhuollosta ja johtivat lopulta siihen, että hakeuduin jatko-opiskelijaksi Welfare, Health and Management (WELMA) -tohtoriohjelmaan. Väittelin yhteiskuntatieteiden tohtoriksi kesäkuussa 2023 sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnasta.
Yrittäjyys ja aluekehittämistyö
Vuonna 2018 perustin yhdessä puolisoni kanssa Hub Panostamon tiloissa toimivan asiantuntijayritys Navigatio Oy:n, jonka kautta tarjoamme vahvaan liiketoiminta- ja tutkimusosaamiseen perustuvaa asiantuntemustamme yritysten ja julkisen sektorin avuksi. Työskentelin yrittäjyyden ohella myös vajaan neljän vuoden ajan Savonian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) asiantuntijana, joten minulla on myös hyvä osaaminen aluekehittämistyöstä ja rakennerahaston avulla toteutettavista projekteista.
Savilahti osaamisen kehittämisessä
Koen Savilahdella olevan merkittävä rooli työurani kannalta. Minua kiinnostaa jatkuva itsensä kehittäminen ja viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan Savilahden alue on ollut minulle erinomainen paikka työskennellä, kehittää osaamistani ja verkostoitua. Olen seurannut aktiivisesti Savilahden kasvamista ja varsinkin viimeisten vuosien aikana Savilahti on kehittynyt tärkeäksi osaamiskeskittymäksi, johon on sijoittunut paljon eri alojen yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja korkeakouluja sekä oppilaitoksia. Tulevaisuudessa on tärkeää, että yhteistyö eri toimijoiden välillä syvenee entisestään ja saamme kehitettyä alueelle uusia menestystarinoita esimerkiksi terveys- ja hyvinvointi-, lääke- ja ohjelmistoaloilta. Yhdessä olemme vahvempia!
Juhamatti Huusko toimii yrittäjänä Navigatio Oy:ssä, Kuopion Yrittäjien hallituksen jäsenenä ja vuoden 2024 alusta alkaen Hub Panostamon hallituksen jäsenenä. Navigatio Oy on vuonna 2018 perustettu asiantuntijayritys, jonka asiakkaina ovat yritykset ja julkiset toimijat kuten kaupungit, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset. Heidän ydinosaamistaan on vankka liiketoiminnan tuntemus ja ymmärrys eri toimialoista. Palveluvalikoimaan kuuluvat muun muassa tuotteistaminen, myynnin kehittäminen, tutkimukset ja analyysit sekä rahoituksen suunnittelu.
–
Matti Laitinen, innovaatioasiantuntija, Business Center Pohjois-Savo